Saimme sitten taas eilen pidennystä kakkuumme. Seesteiset eläkepäivät siirtyivät taas vuosilla eteenpäin. Koska eläkeikääni on vielä aikaa parikymmentä vuotta, laki ehtii varmasti vielä muuttua moneen kertaan ennen suurta päivää.

Visioimme kahvipöydässä, kuinka muutaman vuosikymmenen päästä palvelubussi kerää meitä rollaattoreilla kulkevia it-ammattilaisia aamulla työpaikalle. Siellä sitten ihmetellään maailman menoa ja organisaation jähmeyttä muutokseen. Ehkä siinä vähän voivotellaan nykynuorisoakin (eli nelikymppisiä kollegoita.)

Nyt puhutaan sitten kovasti työssäjaksamisesta. Mielessäni on ollut jo jonkin aikaa saada kuuluville  ehdotukseni, joka palvelisi tätä päämäärää. Monet tekevät jossakin vaiheessa nelipäiväistä työviikkoa. Mitä jos tehtäisiinkin nelivuotista työputkea ja sen päälle pidettäisiin aina vuosi vapaata. Tuon vuoden aikana voisi sitten matkustaa, harrastaa, opiskella, 'hoitaa puutarhaa' tai olla vaan. Vuosi on niin pitkä aika, että siksi jaksoksi voisi palkata sijaisen. Nelipäiväisessä työviikossa vain työt joko tehdään neljässä päivässä tai jaetaan muille työntekijöille. Neljä vuotta jaksaisi aina vaikka päällään seisten, kun odotettavissa olisi palkallinen sapattivuosi perään. Näin vanhemmiten sitä paitsi aika menee koko ajan vain nopeammin. Saisinkohan eduskuntavaaleissa ääniä tällä sapattivuosiohjelmalla?

Totesimme aamukahvipöydässä eläkeiän nostamisesta, että nyt taas vahvistuu käsitys, että mitään nyt itseä kiinnostavaa tai miellyttävää ei kannata siirtää eläkepäiviin, koska niiden tulosta ei ole täyttä varmuutta. Carpe diem!